*

Janne Uotila Piraattipolitiikkaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Rakennusliitto

Työmarkkinat vierastyövoimalle avataan varmasti

Fennovoima ja Nord Stream II ovat muuttaneet maatamme enemmän kuin itse Kekkonen olisi kyennyt kuvittelemaan.

Yli sadan kansanedustajan allekirjoittama lakialoite sallisi muiden muassa venäläisten työntekijöiden vapaamman liikkumisen Suomeen.

Onkin jo kiire. Fennovoiman Hanhikiven rakennusmiehille ei tulla maksamaan kovin paljoa. Suomessa tulisi vielä yrittäjän kustannukset tuplaavia veroluonteisia maksuja päälle.

Rakennusalan työttömyydestä ja työllisyydestä.

Rakennusala eli rakentaminen ja rakennustuoteteollisuus yhteensä työllistää noin 250 000 henkilöä.

Jakauman ollessa työlliset 175 000-185 000 henkilöä, sisältäen mm. talonrakentajat, toimihenkilöt, yrittäjät, erikoisurakoitsijat, sekä infrarakentajat  45 000 - 50 000 henkilöä.

Rakennusala tunnetusti on yksi suhdanneherkimmistä aloista. Kun menee hyvin, menee tosi hyvin. Vastaavasti kun talous sakkaa, rakentaminen pysähtyy ensimmäisenä. 

EK ja "rakennus- ja palvelualojen rekrytointivaikeudet"

Elinkeinoelämän Keskusliitto on julkaissut sivuillaan tiedotteen suhdanteiden kääntymisestä nousuun. Paikkansa pitäessään tällainen käänne on ilman muuta toivottu, koska nousukausi johtaa todennäköisesti työllisyyden paranemiseen ja bruttokansantuotteen nousuun, jolloin esimerkiksi sosiaalimenot alenevat ja valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen pienenee, erityisesti, mikäli menokurista muistetaan huolehtia.

EK:n tiedote pitää sisällään myös tällaisen mielenkiintoisen maininnan:

Rakennusliitto ymmärsi miten ala pidetään elinvoimaisena.

Nyt on alkanut kuulua Rakennusliitostakin sellaista puhetta, että tässähän voi jo alkaa harkitsemaan takaisin liittymistä. Rakennusliitossa on ymmärretty, että turha byrokratia ei johda mihinkään hyödylliseen. Tarjoamalla lisää matalamman kynnyksen työmahdollisuuksia varmistetaan parhaiten työvoiman tarjonta, alan kasvu ja elinvoimaisuus. Tässä tarjotaan aitoa ratkaisua myös työttömyyteen omalta pieneltä osaltaan. Tämän suuntaisia ratkaisuja tarvitaan enemmän, jotka eivät sisällä turhaa byrokratiaa ja tukihimmeleitä, eivätkä sitä kautta minkäänlaisia paineita verojen korotuksiin.

Rakennusala haluaisi kouluttaa kymmeniätuhansia turvapaikan saaneita

Rakennusala haluaisi kouluttaa lähivuosina kymmeniätuhansia turvapaikan saaneita rakennusalan ammattilaisiksi, kirjoittaa Helsingin Sanomat tuoreessa julkaisussaan.

Vasemmistopuolueet ja työnantajat samassa veneessä

Työnantajia edustava Rakennusteollisuus haluaa maahanmuuttajia rakennuksille töihin. Sen sijaan työntekijöitä edustava Rakennusliitto näkee asiat täysin toisin.

"Maahanmuuttajat aloittavat nollatilanteesta. He eivät ymmärrä itse alasta, suomalaiskulttuurista eivätkä kielestä mitään. Ei ole oikotietä." Näin näkee asiat Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi HS-Pravdan jutussa.

Työntekijät aivan perustellusti monilla aloilla pelkäävät, että työnantajilla on "ketun häntä kainalossa" eli halutaan helpatyövoimaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä